Finlayson lakanoiden kierrätys

Finlayson lakanoiden kierrätys

Vastuullisuus ja kierrätys lapsiperhearjessa

Lapset ovat siitä eteviä otuksia, että he haastavat meidät vanhemmat perustelemaan valintojamme. Miksi miksi miksi? Sata kertaa päivässä miksi. He kyseenalaistavat ja vaativat selityiksiä arkisiin asioihin, jotka nyt aina ovat olleet niin. Siksi. Se ei kuitenkaan riitä lapsille vastaukseksi, vaan aivoja ja arvoja on tullut hiottua valintojamme perusteltaessa.

Finlaysonin kampanja tuotti tonnikaupalla vanhoja lakanoita – nyt ne saavat uuden elämän räsymattoina Etelä-Pohjanmaalla

Finlaysonin kampanja tuotti tonnikaupalla vanhoja lakanoita – nyt ne saavat uuden elämän räsymattoina Etelä-Pohjanmaalla

Finlaysonin vanhojen lakanoiden kierrätyskampanja onnistui yli odotusten ja saa jatkoa. Kerättyjen lakanoiden valmistaminen räsymatoiksi ei ole ollut kuitenkaan aivan yksinkertainen hanke, koska teollisen kutomisen perinne on Suomesta jo katoamassa.

Eläköityneistä lakanoista räsymatoiksi ja farkuista pyyhkeiksi

Eläköityneistä lakanoista räsymatoiksi ja farkuista pyyhkeiksi

Suomessa syntyy 71 miljoonaa kiloa tekstiilijätettä vuodessa. Samaan aikaan puuvillan viljely kuluttaa valtavia määriä vettä, kemikaaleja ja maapinta-alaa. Sitä viljellään maissa, jotka kärsivät jo valmiiksi vesipulasta, minkä lisäksi tuotantoon voi liittyä ihmisoikeusongelmia. Puuvilla sopii kuitenkin erinomaisesti vuodetekstiilien ja pyyhkeiden materiaaliksi.

Uusi Gastrogrill Muré keskittyy kotimaiseen lihaan

Uusi Gastrogrill Muré keskittyy kotimaiseen lihaan

Ohessa on tahoja, jotka vastaanottavat vanhoja vaatteita ja kodintekstiilejä. Tahoja on useita ja niiden toimintaperiaatteet vaihtelevat. Tuotteen kunto ja käyttökohde määrittelevät, mikä on parhaiten soveltuva keräyskohde.

Yllättävä veto Finlaysonilta - alkaa valmistaa pyyhkeitä vanhoista farkuista

Yllättävä veto Finlaysonilta – alkaa valmistaa pyyhkeitä vanhoista farkuista

Finlaysonin toimitusjohtaja Jukka Kurttila myöntää, ettei kierrätys ole kuulunut perinteisesti teollisuuteen. Se on kuitenkin nouseva trendi, jonka ulkopuolelle ei auta jäädä. Kurttila penää alan toimijoilta vastuullisuutta.

Minne vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä kierrätykseen?

Minne vanhoja lakanoita ja pyyhkeitä kierrätykseen?

Haasteista huolimatta tekstiilin kierrätykseen satsataan. VTT on kehittänyt tekniikan, jolla käytetyn puuvillakankaan saa muutettua uusiokuiduksi. Tekniikka säästää runsaasti luonnonvaroja. Uusiokuidun valmistus kuluttaa sadasosan siitä vesimäärästä, mitä kuluu uuden puuvillan valmistukseen ja kemikaalejakin kuluu vain kolmasosa.

Finlayson keräsi lähes 20 tonnia käytettyjä tekstiilejä

Finlayson keräsi lähes 20 tonnia käytettyjä tekstiilejä

Alekoodi on voimassa yli 150€ tilauksille. Lisäksi uutiskirjeen tilaajana osallistut joka kuukausi 200€ lahjakortin arvontaan. Älä missaa unelmatarjouksia ja ohittamattomia etujamme! Huom! Alekoodi lähetetään vain uusille uutiskirjeen tilaajille.

Rohkea brändäys ja design avuksi tuotteistukseen

Kiertotalous laittaa uusiksi monet bisneksen perusperiaatteet, mutta tietyt asiat pysyvät. Parhaatkaan materiaaliinnovaatiot tai kiinnostavimmat bisnesmallit eivät käänny itsestään mammonaksi. Menestys perustuu kestävään ja asiakkaiden tarpeet oivaltavaan tuotesuunnitteluun sekä kykyyn brändätä tuotteet rohkeasti.

Vaatteiden kaatopaikkakielto hämmentää yhä – näin kierrätät rikkinäiset sukat oikein

Familon.fi on kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin verkkokauppa. Rekisteröitymällä asiakkaaksi ja kirjautumalla sisään tilaat nopeammin, näet tilaushistoriasi ja pääset nauttimaan Friends of Familon -jäseneduista.