Esimiehen vastuu työhyvinvoinnissa

Esimiehen vastuu työhyvinvoinnissa

Suomen lähi- ja perushoitajaliitto SuPer ry

Esimiesten velvollisuutena on tarkkailla alaistensa kuormittumista. Jos kuormittumisen merkkejä ilmenee, tulee esimiehen ottaa asia ensin puheeksi työntekijän kanssa. Hyvä esimiestyö ja hankalien asioiden puheeksi ottamisen taidot ovat kuormitustapauksissa ensiarvoisen tärkeitä.

Mitä voisi tehdä vielä paremmin kuin nyt?

Mitä voisi tehdä vielä paremmin kuin nyt?

Hyvä esimies on tehty visioista, organisointikyvystä, ongelmanratkaisutaidosta, hyvistä vuorovaikutustaidoista, kannustavasta asenteesta – sekä kyvystä johtaa työhyvinvointia. Mutta miten sitä johdetaan?

Esimies, vastaathan työntekijäsi hyvinvoinnista?

Esimies, vastaathan työntekijäsi hyvinvoinnista?

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

Yrityksen tärkein voimavara on siellä työskentelevät ihmiset

Yrityksen tärkein voimavara on siellä työskentelevät ihmiset

Perehdytys sisältää puolivälin palautekeskustelut, perehdytyksen loppukeskustelun perehdytysjakson päättyessä ja vuoden kuluttua perehdytyksestä. Päätös -ja seurantakeskusteluissa on mukana esimies.

Johtaminen on tärkein yksittäinen tekijä työhyvinvoinnin toteutumisessa

Johtaminen on tärkein yksittäinen tekijä työhyvinvoinnin toteutumisessa

Työhyvinvointi työpaikalla on sekä työnantajan että työntekijöiden vastuulla. Heidän tulee ylläpitää ja kehittää työhyvinvointia yhdessä. Lähtökohtaisesti kuitenkin työyhteisön johdolla sekä esimiehillä on viimesijainen vastuu siitä, että työhyvinvoinnin ylläpitäminen ja kehittäminen toteutuvat. Usein myös työterveyslaitos on mukana työhyvinvoinnin ylläpidossa ja kehittämisessä. 

Esimiehen vastuu ja rooli työhyvinvoinnin ja työsuojelun johtamisessa

Esimiehen vastuu ja rooli työhyvinvoinnin ja työsuojelun johtamisessa

Haluatko sparrausta esimiestyösi tueksi? Farmasialiitto tarjoaa jäsenilleen monipuolisen esimiestyön ja työhyvinvoinnin koulutustarjonnan. Ilmoittaudu vuoden 2018 koulutustarjontaan ja hyödynnä jäsenetusi osallistumalla!

Miksi puheeksi ottaminen on niin vaikeaa?

Miksi puheeksi ottaminen on niin vaikeaa?

Puheeksi ottaminen koetaan kuitenkin usein vaikeaksi. Syitä voi olla monenlaisia: Puheeksi ottamisesta on huonoja kokemuksia menneisyydessä. Ehkä puheeksi otettuja asioita ei ole otettu vakavasti tai niihin ei ole puututtu. Joskus pelätään sitä, että työkaveri loukkaantuu tai muuten jännitetään hänen reaktiotaan asiaan.

Esimies työturvallisuuden ja työhyvinvoinnin johtajana

360,00 EUR + alv 24%. Alle 50 palkansaajan työnantajat saavat 20 %:n alennuksen osallistumismaksusta. Hintaan sisältyy kurssimateriaali sekä lounaat ja kahvit. Osallistumismaksu laskutetaan jälkikäteen.

Video: 3 työhyvinvointivinkkiä esimiehelle

Se ei ole ihan sama, millä ajatuksella viikkonsa aloittaa, koska se ajatus kulkee mukanasi koko viikon. Annamme sinulle mielellämme yhden hyvän ajatuksen heti viikon alkuun ruokkimaan onnistumisiasi.