Epäasiallinen kohtelu työpaikalla

Epäasiallinen kohtelu työpaikalla

Häirintä ja epäasiallinen kohtelu – Ingressi

Häirintää voi esiintyä millä tahansa työpaikalla. Työnantajan tulee aktiivisesti seurata, esiintyykö työpaikalla häirintää, ja puuttua työpaikalla ilmenevään häirintään oma-aloitteisesti. Yleensä häirintä on sitä helpommin ratkaistavissa, mitä aikaisemmassa vaiheessa siihen puututaan. Häirintää voidaan myös ehkäistä esimerkiksi laatimalla jo ennalta hyvän työkäyttäytymisen pelisäännöt ja huolehtimalla, että jokainen työyhteisössä on tietoinen siitä, että häirintään puututaan johdonmukaisesti.

Epäasiallinen kohtelu on työpaikkakiusaamista

Epäasiallinen kohtelu on työpaikkakiusaamista

Evästeet tunnistavat tietokoneesi, kun tulet sivustolle uudelleen. Ne muistavat myös sivustolla aikaisemmin tekemäsi valinnat ja parantavat siten sivuston käyttökokemusta. Evästeiden avulla pystyy esimerkiksi tunnistamaan käyttäjän laitteet sekä mukauttamaan mahdollisia mainoksia sivuilla sekä mahdollisissa muissa palveluissa.

Moni ei tiedä, että työpaikan johdolla on korostettu vastuu työsuojelusta – piittaamattomuus saattaa käydä kalliiksi

Moni ei tiedä, että työpaikan johdolla on korostettu vastuu työsuojelusta – piittaamattomuus saattaa käydä kalliiksi

Eniten kiusaamista ja häirintää esiintyy julkisella sektorilla: erityisesti terveydenhoito- ja opetusalalla ja valtionhallinnossa. Siis työpaikoilla, jotka usein ovat rakenteiltaan hierarkisia ja joita johdetaan autoritäärisesti.

Millainen käytös työpaikalla on epäasiallista?

Millainen käytös työpaikalla on epäasiallista?

Työkaveri haukkuu, jättää vastaamatta puhuteltaessa tai vaikeuttaa työntekoa jatkuvalla myöhästelyllään. Epäasiallisen kohtelun rajaaminen voi joskus tuntua vaikealta – olenko turhan herkkä, hermostunko liian helposti?

Miten tunnistan häirinnän tai epäasiallisen kohtelun ja kuinka toimin?

Miten tunnistan häirinnän tai epäasiallisen kohtelun ja kuinka toimin?

Kiellettyä häirintää on sellainen epäasiallinen kohtelu, josta voi olla vaaraa tai haittaa turvallisuudelle tai terveydelle. Häirintä voi ilmetä esimerkiksi asiattomina vihjailuina, jotka kohdistuvat ikään, sukupuoleen, ihonväriin, mielipiteisiin tai vakaumukseen. Häirintää on myös loukkaava käytös sanoin, toimin tai asentein. Häirintä voi olla sukupuolista häirintää tai ahdistelua. Sukupuolinen häirintä voi olla fyysistä tai verbaalista. Vihjailu, ilmehtiminen ja elehtiminen, alastonkuvat ja karkea puhe loukkaavat siinä missä läpsäytyksetkin.

Häirintää ehkäisevät toimet ovat tärkeitä

Häirintää ehkäisevät toimet ovat tärkeitä

Työhyvinvointi ja turvallinen työympäristö vaarantuvat, jos työpaikalla on epäasiallista kohtelua kuten häirintää, kiusaamista tai muuta epäasiallista käytöstä. Jokaisella työyhteisön jäsenellä on velvollisuus omalla toiminnallaan edistää hyvää työilmapiiriä ja vastuullista työkäyttäytymistä.

Työpaikalla tapahtuva häirintä voi ilmetä monella eri tavalla – Toimi näin, jos koet häirintää tai kiusaamista

Työpaikalla tapahtuva häirintä voi ilmetä monella eri tavalla – Toimi näin, jos koet häirintää tai kiusaamista

Epäasiallinen kohtelu heikentää työhyvinvointia. Epäasialliseen kohteluun saattaa syyllistyä kuka tahansa työyhteisön jäsen. Myös kuka tahansa työyhteisön jäsen voi joutua epäasiallisen kohtelun uhriksi.

Häirintää työpaikalla ei voi selittää luonteella

ReadSpeaker on globaali puheteknologian asiantuntija, joka tarjoaa useita kymmeniä kieliä ja luonnollisenkaltaisia ääniä. Yhtiö tuottaa luonnollisimmat synteettiset äänet markkinoilla käyttämällä alan johtavaa ReadSpeaker ja VoiceText -teknologiaa hyödyntäen seuraavan sukupolven syväoppimisteknologiaa (Deep Neural Network). ReadSpeaker on osa HOYAn Memory Disk -jaostoa ja yrityksellä on tuhansia asiakkaita ja miljoonia käyttäjiä 65 maassa.

Epäasiallisen kohtelun kohteeksi joutunut henkilö

Kaikki työpaikalla esiintyvä kielteinen käyttäytyminen ei ole työturvallisuuslaissa tarkoitettua terveydelle vaaraa aiheuttavaa häirintää tai muuta epäasiallista kohtelua. Esimerkiksi lievät, yksittäiset teot kuten satunnaiset epäasialliset puheet, eivät ole sellaista. Työnantajan työnjohtovaltaan kuuluvat päätökset ja toimet saatetaan kokea epäasiallisiksi. Työnantajalla kuitenkin on oikeus suunnitella, johtaa ja valvoa työntekoa. Työnantajalla on myös toimivalta päättää työtehtävien laadusta, laajuudesta ja työtavoista sekä työpaikan menettelytavoista.