Aurinkolasit silmälasien päälle

Aurinkolasit silmälasien päälle

Suncovers – aurinkolasit silmälasien päälle

Kuullessani kyseisestä tuotteesta ensimmäisen kerran suhtauduin ideaan todella epäluuloisesti, eivätkä kuvatkaan vakuuttaneet minua. Ajatus kaksista laseista päällekkäin tuntui kerta kaikkiaan oudolta ja sen toimivuuteen oli hankala uskoa.

Entäpä toimitus, uskaltaako e-villen Kiinan Keskusvarastolta tilata?

Entäpä toimitus, uskaltaako e-villen Kiinan Keskusvarastolta tilata?

Epäkäytännöllinen, miksi edes harkita tuollaista ratkaisua, kun silmälasiliikkeistä saa useimmiten aurinkolasit melkein samaan hintaan vahvuuksilla? Viimeksi, kun hankin silmälasit, sain aurinkolasit vahvuuksilla 10 eurolla.

Samankaltaisia tuotteita katselemasi tuotteen kanssa

Samankaltaisia tuotteita katselemasi tuotteen kanssa

Verkkosivustot voivat tallentaa tai hakea tietoja selaimestasi evästeiden muodossa. Nämä voivat olla nimettömiä tilastotietoja, tietoja sinusta, asetuksistasi tai laitteistasi, jotta henkilökohtainen verkkokokemus voidaan taata tai verkkosivusto toimii odotetulla tavalla.

Sinistä valoa suodattavat lasit, silmälasien päälle

Sinistä valoa suodattavat lasit, silmälasien päälle

Rekisteröitymisen jälkeen saat sähköpostin, jossa on tilin tiedot. Tili aktivoidaan viimeistään seuraavana arkipäivänä, jonka jälkeen pääset kirjautumaan asiakassivuille ja tekemään tilauksia. Voit tehdä tilauksen myös sähköpostilla, faksilla tai puhelimitse.

Kätevät silmälasien päälle sopivat Cocoons-aurinkolasit

Kätevät silmälasien päälle sopivat Cocoons-aurinkolasit

Vahvuukselliset aurinkolasit olivat melkein ok, mutta niissä ei ollut polarisaatiota ja pilvisellä säällä tai illan hämärässä niillä ei nähnyt enää kunnolla. Piti siis kaivaa ne ”oikeat” lasit taskusta ja tihrustella niiden läpi.

 24hshop ruuvimeisseli / kärkisarja 50 osaa

24hshop ruuvimeisseli / kärkisarja 50 osaa

Suojalasit ovat yksi tärkeimmistä suojavarusteista esimerkiksi rakennustyömailla tai vaarallisissa tiloissa. Tästä syystä Zekler suojalasit ovat saavuttaneet maksimaalisen mukavuuden, jotta niitä on helppo ja vaivaton pitää päässä sitä itse huomaamattakaan!

Ostoslaukku Big Box Shopper XL-koko, 600x350x300 mm

Ostoslaukku Big Box Shopper XL-koko, 600x350x300 mm

Pimeällä ajossa polarisoidut Night Vision lasit vähentävät vastaantulevien autojen valojen häikäisyä varsinkin sateisella säällä. Valkoiset LED-valot muuttuvat keltaiseksi, jolloin niitä on helpompi katsoa suoraan yöllä ajaessa.

Tampereen Asema-Optiikasta saat optikkopalvelut, silmälasit, aurinkolasit vahvuuksilla sekä muut erikoisosaamista vaativat näkemisen ratkaisut

Rapala-aurinkolasien toimivuus koostuu niiden kaikkien ominaisuuksien yhdistelmästä. Koska Rapala-aurinkolasit on suunniteltu kalastajalle, niiden kaikki ominaisuudet on valittu vain kalastusta ajatellen. Makuja on monia ja ulkonäköseikoista voidaan olla useampaa mieltä, mutta teknisiltä ominaisuuksiltaan Rapala-aurinkolasit ovat kalastajan valinta.

Oletko hankkimassa aurinkolaseja? – Lue optikon vinkit

Aurinkolasimuodissa tapahtuu tänä vuonna paljon. Nappaa mieluisin trendisi tälle vuodelle ja sovella se omaan tyyliisi tai toimi aidon trendsetterin tavoin ja hanki statement-lasit, joissa yhdistyy useampi villitys.